Traumaattinen maanantai

Tämä päivä oli oiva esimerkki siitä, kuinka totta on se jonkun viisaan lausunto, että jos jo alusta päivää kaikki alkaa mennä päin helvettiä, niin kannattaisi vain painaa päätä tyynyyn ja kadota sänkyyn siksi päivää.

Minulla oli tänään juuri sellainen päivä. Mutta enpä viettänyt aikaani sängyssä, kaikkea muuta!

Aamulla kun heräsimme (minä 6:30), ei makkarin lamppu toiminut. Kun kokeilin olkkarin lamppua, sama ilmiö. Muuten kyllä tekniikka pelitti normaalisti. Mutta huoneiden lamput olivat tehneet lakon. Jaa mistäkö tiedän? Ehdin kokeilla ehjää molempiin.

No mitäpä tuosta, paimensin Makkosen syömään ja kuuntelin perinteistä jankutusta muroista, joita ei ollut ja leivästä, joka tulee paahtaa juuri oikean lämpimäksi. Kun pääsin tarhan ovesta ulos, minulla oli kiire ja naama ja tukka laittamatta. Sitten huomasin, että tuleva kokous olikin yli 35 kilometrin päässä.

Posotin siinä sitten kokoukseen kuin reikäpää ja kun pääsin perille huomasin, ettei minun olisi pitänyt siellä ollakaan. Tai siis joo. Kyllä asia koski minun yksikköäni, mutta minulla olisi ollut kyllä kädet täynnä työtä jonkin muunkin kanssa eikä läsnäoloni ollut välttämätön. Kiehnäsin kuitenkin kohteliaisuudesta paikalla ja heti kun kokousta alettiin lopetella, ponkaisin ylös ja sopotin "kiirettä kiirettä".

En kuitenkaan voinut juosta suoraan autolle, sillä 3 jättikahvimukin jälkeen minulla oli jättimäinen kusihätä. Oli pakko päästä vessaan. Siinä pytyllä vastasin pariin meiliin ja lähdin sitten ulos ihanasti keventyneenä.

Kun pääsin autolle asti, katsoin, että olin jo reilusti myöhässä seuraavasta kokouksesta. Ei muuta kuin ajamaan ja äkkiä.

Siinä 30 kilometrin jälkeen huomasin, että älyluurini, joka on käytännöllisesti katsoen siamilainen kaksoseni, oli jäänyt sinne tuppukylän vessaan. Paniikissa kurvasin läheiseen automyymälään, jossa olen hieronut autokauppoja ja ryysäsin sisään. Hölötin sekavia, nappasin hämmentyneeltä myyntimieheltä kännykän ja soitin sihteerilleni. Hysteriaani hieman helpotti, että kännykkäni oli kuulemma löytynyt ja tulossa tuppukylästä sivistyksen pariin.

Niin kuulemma myös takkini. Sen, jonka katoamista en ollut vielä edes huomannut.

Tässä vaiheessa olin jo niin pyörryksissä ja sekaisin, että keksin lirkutella jollain kummallisella taajuudella itselleni uuden auton koeajettavaksi. Hienoa. Paitsi, että mitään radiokanavia ei ollut asennettu, enkä perkele löytänyt siitä vehkeestä käsijarrua.

Kun saavuin työpaikalle, minulle nauroi koko toimiston väki. Painelin seuraavaan kokoukseen puoli tuntia myöhässä, tein muka kiinnostuneita kysymyksiä ja mietin, että pitäisi käydä kaupassa hakemassa a) Lahteen unohtuneiden hammasharjojen tilalle uudet, b) maitoa, c) leipää, d) voita, e) kaikkea mitä ihminen normaalisti jääkaapissaan pitää.

Näissä mietteissä horjuin seuraavaan kokoukseen, joka pidettiin huoneessani. Rysähdin työpisteeseeni kuin kivi ja tuota pikaa luokseni tuli palaverikamuni. Hän näytti omituisen tutulta.

Sitten huomasin, että hänkään ei ollut kammannut tukkaansa ja naama oli jähmettynyt sellaiseen "kauris ajovaloissa "-asentoon, joka omalla naamallani oli tuntunut olevan koko päivän. Siitä oli hyvä aloittaa. Ähkimme ja voihkimme surkeuttamme ja paskaa maanantaita ja jumalauta piti vielä sataakin. Sovimme, että pitäydymme vain kahdessa tärkeimmässä asiassa ja jätämme kaiken muun suosiolla seuraavaan parempionniseen sessioon.

Kun se ihmisraunio viimein raahautui huoneestani ja meni avaamaan sen oven, huomasin, että siellä ovensuussa pyöri sakkia jos jonkinmoista. Olin kuin katastrofialueen ensihoitaja ja latasin ohjetta, juonta ja suunnitelmaa tuutin täydeltä. Onnekseni sain kuulla, että puhelimeni (ja se samantekevä takki) olisivat paikalla klo 16.

Töistä kun pääsin, murjotti Makkonen, koska päiväkodista piti lähteä kello 18 kesken majaleikin (minulla on nykyisin välistä iltavelvollisuuksia, siksi myöhempi aika).

Hurautin kotiin ja huomasin, että kaikki aiemmin mainitsemani kohdat a, b, c, d, e olivat täyttämättä, koska mieleeni ei ollut juolahtanutkaan, että olisi kaupassakin pitänyt käydä. Tässä vaiheessa lisäsin puuttuvien listaan kohdan f eli litran viinapullon ja g lastenhoitajan. En kuitenkaan enää jaksanut lähteä uudelle reissulle saati sitten viinaa ja lastenhoitajaa hankkimaan, joten Makkonen sai hernekeittoa ja vettä syödäkseen.

Teki todella mieli mennä peiton alle. Ja olisin voinutkin.

Mutta arvatkaa mitä minä tein!?

Enpäs mennytkään. Koska muistin, että eräät laskelmat oli tekemättä. Aloin siis tehdä siinä kuosissa töitä klo 18 jälkeen. Eihän siitä tullut hevonpersettäkään. Excel vittuili minulle, Word haistatteli ja luvut ja taulukot pyörivät silmissä kuin olisin joutunut johonkin helvetinhyrrään.

Lopulta - LOPULTA - klo 20  luovutin. Menin lattialle maate ja makasin siinä ainakin viisi minuuttia pää tyhjänä. Sitten menin tupakalle. Ja nyt olen tässä.

Huomenna on päivä uus. Toivotaan, että vähän parempi.